Tästä se sitten lähtee; Salosen suvun ensimmäinen osa. Nyt kuitenkin, turhia höpisemättä, päästän teidät lukemaan ->

Tarinamme alkaa eräässä pienessä kaupungissa. Tuon kaupungin nimi on Sunset Valley, nimi kertookin varmasti suurimmalle osalle teistä paljon, mutta päähenkilöllemme se ei tarkoita vielä mitään. Kuitenkin, siltä varalta, ettet juuri sinä ole perehtynyt kaupungin saloihin voisin kuvailla sitä hieman: Sunset Valley on yleisesti ottaen melko rauhallinen kaupunki, jossa on pieni, tiivis keskusta ja upea iso hiekkaranta aivan sen vieressä. Vaikka sanoin, että se on rauhallinen, voin taata myös pienen jatkuvan vilskeen siellä täällä, jopa kaupungin reunamilla. Mukaan mahtuu sinkkuja, pariskuntia ja perheitä laidasta laitaan, jokainen sim on varmasti oma persoonansa. Myös sinä sielä ruudun takana olet varmasti tervetullut mukaan!

Saanen esitellä: Neiti Melina Laakso, sukumme kantaäiti, on peruspiirteiltään karismaattinen ja herkästi innostuva, taiteellinen viherpeukalo, jolla on myös taipumus pieneen näpistelyyn eli kleptomaanisuuteen. Hänen elämäntavoite on tulla joku päivä karismaattiseksi kitarataituriksi, saa nähdä miten tytön tavoite edistyy. Melinan lempiruoka on syksynsalaatti, ja jos häntä ei olisi toisin opetettu noudattaisi tyttö varmasti myös kasvisruokavaliota, musiikillisesti hän nauttii eniten omasta musiikista. Hänen lempivärinsä on irlanninvihreä.

Tässä on Melinan talon pohjapiirrustus. Talosta löytyy siis; yksi makuuhuone, eteinen, olohuone joka yhdistyy kettiöön / oleskelu tilaan ja tilava wc. Mitä oletettavammin taloa siis joudutaan laajentamaan, viimeistään perheenlisäyksen aikoihin. Ainiin, piti sanomani, talo ei ole alkujaan minun suunnittelemani, se on alunperin GOS'ista ja itse olen sitä vain omaan makuuni muokannut.

Mutta sen pidempään ei Melina jaksanut istua uudessa kodissaan ypöyksin, vaan lähti tutustumaan kaupunkiin ja hyppäsi ensimmäiseen talon ohi kulkeneeseen taksiin. Jospa vaikka sieltä löytyisi sopivia miesehdokkaita, vaikkakin mainittakoon ohimennen; Sunset Valleyn miesvalikoivat ovat hyvin suppeat. Mukava taksin kuljettaja lupasi heittää Melinan ruokakaupan eteen, joka sijaitsi aivan suurta keskuspuistoa vastapäätä. Siitä olisi siis hyvä suunnistaa tutkimaan kaupunkia.

Osteltuaan tarpeeksi ruokatarvikkeita suhteellisen pienestä, mutta jotenkin kodikkaasta kaupasta, suuntasi neiti nutturapäämme kohti teatteria. "Jospa saisin hieman tutustua täkäläiseen kulttuuriin..." Tuumi Melina astuessaan näytökseen 'Tänään me rokataan!'. Ehkä esitys ei ihan kuvastanut kaupunkia, mutta ainakin neitimme nautti mahtavasta menosta ja oli mitä mahtavimmalla tuulella esityksen loputtua.

"Eihän kaupunkilaiset saa ensimmäiseksi luulla minua miksikään hörhöksi." Mutisi Melina esityksen jälkeisissä töpinöissään ja päätti yrittää rauhoittua kirjakaupan seesteisessä tunnelmassa.  Ehkäpä se hieman rauhoitti, mutta tämän ennestään suhteellisen hyvissä varoissa eläneen simin rahan tuhlausta se ei estänyt. Mutta mitenkä asiat ovat pian, jos ei Melina hankkiudu kunnollisiin töihin? Ennen pärjättiin vanhempien siivellä, mutta nyt ei ole ketään joka maksaisi laskut ja kulut. 

Siitä huolimatta, tuhlarityttömme suuntasi kohti kunnantaloa. "Tämän on pakko olla kunnantalo, taskikuski sanoi, että se on puistoa vastapäätä oleva ISO punainen rakennus" Melina mumisi itsekseen astuessaan sisään suurista ovista. Mutta mitä asiaa tytöllä oli virastolle, töitäkö hakemaan? Ehei, todellisuudessa hän kävi kurssin aiheesta karisma... Iltapäivä kuluikin törsätessä pennosia kaupungin kursseilla. 

Vihdoin Melina malttoi palata kotiin, häntä ei kuitenkaan vieläkään väsyttänyt. Olihan takana kuitenkin rankka päivä; muutto uuteen kotiin ja aivan uusi, tuntematon kaupunki ympärillä. Tyttö päättikin harjoitella kitaransoittoa, joka itseasiassa sujui loistavasti, kun miettii että Melina vasta opetteli nuotteja.

Illan päätteeksi Melina valmisti vähäisillä ruokataidoillaan jotain, mikä muistutti syksynsalaattia. Tyytyväisenä tyttö mussuttelikin ruuan pikavauhdissa suuhunsa ja vei likaisen lautasen uuteen tiskikoneeseensa. Tiskikoneen suristessa rauhoittavasti vieressä pyyhkäisi Melina vielä pinnat keittiön työtasolta ja tepsutteli kohti kylpyhuonetta.

Iltapesun yhteydessä Melina tuumaili päivän tapahtumia ja sitä mitä seuraavina päivinä tulisi tapahtumaan: "Kaupunki ainakin vaikutti ihan mukavalta.. Ja ihmisetkin... Vaikken erityisemmin kenenkään kanssa päässyt edes juttusille, paitsi sen mukavan taksikuskin!" Totta totisesti, kukaan kaupunkilaisista ei ollut uskaltautunut tervehtimään neitokaistamme, mutta siitä olen melkoisen varma ettei Melina tule tapaamaan tuota ystävällistä taksikuskiaan enää ;S

Aurinko nousi pilvettömän Sunset Valleyn kirkaalle taivaalle, samoihin aikoihin hieman syrjempänä keskustassa heräili neitokaisemme Melina Laakso. Aamupuuhiensa jälkeen tyttö oli kaivanut taskustaan eilen löytämänsä siemenet, joita olikin aika paljon, ja lähtenyt ulos istuttamaan niitä. Melina nautti todella puutarhanhoidosta, olihan hän sentään viherpeukalo syntyjään.

Kun siemenet oli istutettu ja puutarha hoidettu, hyppäsi neitokainen jälleen taksin kyytiin kohti keskuspuistoa. "Jospa minä tänään tutustuisin uusiin simeihinkin... Ehkäpä sielä olisi joitakin miehiäkin" mietiskeli Melina astuessaan ulos taksista ja kuinka ollakkaan; heti ensimmäinen vastaantulia jäi rupattelemaan tytön kanssa. He eivät keskustelleet tuon naikkosen kanssa pitkään, mutta saipahan Melina edes jonkin moista juttuseuraa.

"Hei, minä olen Melina Laakso, olen uusi täällä ja ajattelin, että voisit hieman kertoa minulle kaupungista." Tokaisi karismaattinen Melina seuraavaksi eteen osuneelle miehelle. Mies esitteli itsensä Stiles McGrawiksi ja kertoi hieman turhia faktoja kaupungin menneisyydestä ja hallituksesta. Nehän eivät itseasiassa kiinnostaneet Melinaa laisin, hänellä oli aivan muut ajatukset mielessä.

Joten hetken lörpöttelyn jälkeen naikkosemme kysäisi, ehkä jopa töykeän rohkeasti miehen ikää, sekä muita henkilökohtaisempia kysymyksiä. Stilesen ilmeet olivat varmasti näkemisen arvoisia, kun sai vastailla mitä erikoisempiin kysymyksiin, mutta siltikään Melina ei saanut mitään irti tuosta miekkosesta. "Ai olet sinkku... Okei, niin, no minäkin olen" - oli ainoa asia mikä valaisi hieman Melinaa Stilesin suhteen. Siksipä tyttö kyllästyi ja jätti miehen omaan rauhaansa.

Seuraava mies olikin vuorostaan hieman liian iäkäs, mutta juttukaveriksi hänkin kelpasi. Mitä minä sanoin näistä Sunset Valleyn miesvalikoimista, kerta kaikkiaan ei yhtään kunnollista vapaata miestä. Kaikki vähänkin paremmat miehet elivät jo onnellisesti parisuhteissa. "Jäänkö minä iki-sinkuksi?" Ajatus käväisi jo Melinan mielessä, mutta olihan nyt vasta toinen päivä uudessa kaupungissa.

Hieman närkästyneenä Melina lähti poimimaan puistossa olevan omenapuun hedelmiä, jospa hän unohtaisi hetkeksi miehet kun saisi hoivata aina niin ihania kasveja. Mutta tällä kertaa edes kasvit eivät rauhoittaneet tytön mieltä "En kestä elää yksin, olen aina asunut perheeni tai poikaystävän kanssa, minustahan tulee ihan erakko" hän hätäili itsekeen.

Niimpä Melina asteli keskelle puistoa "Kyllä minä nämä miehet hurmaan!" ja kaivoi esiin kitaransa. Aikansa tyttö sitä rämpyttelikin, ei sinäänsä ettei osaisi jo soittaa, mutta eipä yhtään miesehdokasta saapunut paikalle. "Ei sitten jos ei kelpaa!" Melina puuskahti soitettuaan jo pidemmän aikaan ja lähti kohti kotiaan.

Kotiin päästyään Melina pulahti lämpimään vaahtokylpyyn ja tuudittautui samalla ajatukseen, että löytäisi vielä varmasti unelmiensa miehen. Neitimme meinasi unohtua unelmiinsa jopa niin paljon, että meinasi nukahtaa ammeeseen, onneksi ei sentään hukkunut.

Seuraavana aamuna Melina heräsi iloisena, hän oli nähnyt unta, että tapaisi tänään unelmiensa miehen. Pirteä tyttönen tepsuttelikin jo aamutuimaan kalastamaan pihasta löytyvälle lammelle. Kalasaalista ei kuitenkaan saatu, olihan lampi etupäässä vain koristekäytössä.

Joten tyttösemme ryhtyi hoitamaan jo hyvin rakkaaksi muodostunutta puutarhaansa. Melina oli todella luonnonlahjakkuus, hän sai joka ikisen kasvin puutarhassa kukoistamaan. Ties mitä tästä neitosesta vielä kehkeytyisi kasvien parissa.

"Jospa unelmien mieheni ei löytyisikään puistosta..." tuumasi Melina avatessaan koneensa ja liittyessään chattisivuston keskusteluun. Harmikseen Melina ei kylläkään saanut yhtään uusia ystäviä, mutta ehkä tietokonesuhde olisikin ollut muutenkin huono idea.

Samassa tytön näytölle pongahti ilmoitus kokkauskisasta; halukkaiden osallistujien tulisi viedä paras ruoka-annoksensa kaupungin gurmeeravintolaan maanantaihin mennessä, tiedossa olisi rahapalkinto. Tästä innostuneena Melina haki ruokakirjansa ja ryhtyi lukemaan sitä innokkaasti.

Kun Melina oli lukenut mielestään tarpeeksi hän lähti kävellen kohti kaupunkia. Jospa sieltä saisi vinkkejä ruuanlaittoon tai jopa siellä todella odottaisi se unelmien mies. Toiveikkaana neitimme lähti, mutta tilasi matkalta taksin, kyllä se vain oli voittamattoman pitkä matka.

WAU! Kukas komistus tuo miekkonen tuolla shakkilaudan vieressä on!? Melina juoksi miehen luokse puiston toisesta reunasta, tänään tosiaan taisi olla hänen onnenpäivä. Toivottavasti mies ei vain lähtisi nyt karkuun.

Melinan täytyi tietenkin aloittaa hieman kohteliaammin, eihän heti voinut flirttailla. Miehen komistus esittäytyi Melinalle Nick Toivoksi, tyttömme oli suoraan sulaa vahaa miehen silmien alla. Melinan sydän pomppaili niin lujaa, että hän tuskin edes sai sanotuksi omaa nimeään.

Viimein Melina sai kuitenkin kerättyä sen verran rohkeutta kysyäkseen mieheltä oliko hän sinkku. No arvatkaapa mitä Nick vastasi? Kyllä, toisin kuin olisi heti arvannut, mies oli sinkku. Melinan suulle levisi valtava hymy ja hän melkein hyppi onnesta.

Heti kysymyksen jälkeen parilla alkoikin jotenkin kummasti synkata. Nickin hellyyttävät silmät todella tekivät tehtävänsä, Melina ei voinut vastustaa tuota miestä missään määrin. Illan aikana Nick saisi varmasti kuulla ylistykset maasta taivaisiin.

Tunnelma sen kuin tiivistyi iltaamyöten. Melinalla oli tänään tosiaan onnenpäivä, miten muuten hänen nenänsä eteen olisi tuommoinen komistus ilmestynyt, ja vielä sinkkukin! Tällä kertaa minun sanontani Sunset Valleyn miesvalikoimista olisi varmasti ollut väärät.

Katsokaa nyt tuota Nickin ilmettä, en ainakaan minä voisi tuommoista miestä vastustaa. Eikä kyllä Melinakaan voinut. Velvollisuutenaan tyttö kuitenkin tunsi, ettei voinut suudella vielä komistusta, tapasivathan he vasta tänään. Joten lempeiden hyvästien jälkeen nuorten tie erkani kohti kotejaan.

Seuraava aamu ei lähtenyt laisinkaan niin hyvin alkuun. Kallis tiskikonekkin oli hajonnut ja kohta vähiin käyviä rahavaroja oli tuhlattava korjaajan kutsumiseksi. Olisihan Melinalla ehkä taitoja riittänyt, mutta vaan ei uskallusta. "Mitä jos saan sähköiskun ja kuolen, Nick luulee että olen vain lähtenyt pois ja hylännyt hänet" hän selitteli itsekseen.

Ei, ei tosiaan mikään hyvä aamu. Laskut nimittäin saapuivat ja kyllä olivatkin kalliit; päälle 200. Eiköhän olisi Melinan aika hankkitua töihin, mutta empä oikein usko, että tyttö pitää tästä ajatuksesta.

Tänään olikin ilmeisesti siivouspäivä, Melina nimittäin luuttusi koko talon lattiasta kattoon. Lopuksi tyttö tyhjensi sisällä olevan roskiksenkin ja heitti vanhat lehdet pois nurkista pyörimästä. Aikoikohan Melina kutsua jonkun ystävänsä kylään, vai miksi näin puhtaaksi talo piti puunata?

Siivous-urakan jälkeen melina kaivoi kaapista paperia ja vesivärit ja ryhtyi maalaamaan. Melina kun oli jo valmiiksi taiteellinen oli maalaus hänelle viihdyttävää ja helppoa, joten sen parissa myös hurahti aikaa tovi jos toinenkin. Maalaus saikin odottaa kun yhtäkkiä tyttö muisti ettei puutarhaa ole tänään vielä hoidettu.

Huolissaan kasviystävistään Melina kiiruhti puutarhaan ja alkoi pyydellä kasveiltaan anteeksi, niin kuin olisi jotenkin kaltoin niitä kohdellut. Mutta vaikka Melina ei heti aamun sarastuttua ollutkaan noussut hoitamaan puutarhaa, näytti se kukaistavan aivan yhtä hyvin kuin muinakin päivinä.

Mutta kuka kehtasikaan häiritä Melinan puutarhanhoito hetkeä? - Se oli Nick, Nick Toivo. Vaikka normaalisti tyttö olisi äkäisenä häiritsiälleen lyönyt luurin korvaan, jäi hän hyvinkin mielellään tällä kertaa juttelemaan tuon miekkosen kanssa.

Päivä oli totisesti hurahtanut ja vaikka Melina olisikin halunnut kutsua vieraita, ilta häämötti eikä hän enää ehtisi. Joten, Melina haki kitaransa ja rupesi rämpyttelemään omaksi ilokseen. Itseasiassa se ei ollut enää rämpyttelyä, tyttö oli totisesti kehittynyt ja osasi jo soittaa kohtuullisen hyvin.

Soitettuaan monta tuntia, tässäkin asiassa Melinan ajantaju totaalisesti vain katosi, tyttö huomasi mahansa kurnivan ja päätti kokeilla valmistaa uutta ruokalajia. Siitä tuli yllättävän hyvää ja Melina päättikin viedä sitä kokkauskilpailuun, teille Melina paljastaa mitä luultavimmin ruokalajin vasta viimehetkellä.

Vaikka jo aamulla oli siivottu, onnistui Melina sotkemaan lisää. Siivousta kuitenkin tärkeänä pitävä neitokainen päättikin siivota heti, "Parempi se on nyt tehdä kuin jättää aamuun" puuskutti tyttö hinkatessaan pöytää puhtaaksi.

Väsynyt neiti pulahti päivän jälkeen kylpyyn, hänellä oli tapana pohdiskella asioita kylvyssään. No, mikäpä sen rentouttavampi paikka olisikaan? Tällä kertaa Melinan mielessä tosin liikkui etupäässä yksi asia, arvaattekos mikä? No sen saatte nähdä seuraavassa osassa.